Tulipa vastaani kuvakansioita selatessa hahtuvahousut viime huhtikuulta, pikkuiselle Matias-pojalle. Prosessi-intoisena ikuistin housut ennen ja jälkeen huovutuksen. Lopputulema pitävä ja mitatkin meni aika nappiin. Lankana neulojakollegan varastoihin kerrostunutta vuosikertahahtuvaa.



Kyllä tulee tyylikkäät tuollaisesta liukuvärjätystä kun tekee! Pöksyosan hahtuva on tuplana, lahkeet tein yksinkertaisella, niin sävy jatkui samanlaisena molempiin puntteihin.


Ja lopuksi viikon vinkki: Jos langat jää hengailemaan laatikoihin pääsemättä edes ufo-asteelle, saattaa ongelma ratketa lankojenvaihdolla toisen neulojan kanssa. Mulla ainakin on aika paljon kaikenlaista kerrostumaa, ihan isoäidin aikastakin...

Aikaa niin vain on vierinyt, kesä meni ja syksy ehti jo alkamaan... Sellainen on ollut fiilis, että "koko kesähän tässä on neulottu", mutta tosiasiassa saldona kesän lopussa (= elokuussa) oli vain 3 uutta ufoa. Lomallakin taisi neulomus olla lähinnä kassintäytteenä mukana.

No, yhden herkkupalan sain kuin sainkin valmiiksi jokunen viikko sitten, eli poikasen haalarit. Piti tosin lahkeita pidentää elokuun alussa, ja muutenkin vähän muuttaa suunnitelmaa, kun eivät nämä ihan kesäksi valmistuneetkaan. Talvella niitä toisaalta vasta tarvitaankin, että sikäli ihan hyvä viivästys (ja lähes yhtä hyvä selitys).

Tässä jonkinlainen kuva valmiista pöksyistä, vedän nuo vielä poikasen päälle ja räpsin kunnon syysaurinko-kuvat, niin on mitä ihailla. Oli siinä määrin ihana lanka (ruskeankukertava JitterBug), ettei siitä kehnoja pöksyjä saa tekemälläkään. Lahkeista aloitin, sukkapuikoilla 3o1n, ja sitten pyöröneuleena etu- ja takalappuun asti, ja siitä sitten henskeleiden kautta nallenappeihin. Etulappua piti auttaa virkaten vähän leveämmäksi, kun tuo mallineule veti kasaan arvioitua enemmän.





Mutta täytyy tunnustaa (ehkä liiankin avoimesti): ilun blogilapsen liivin kohtalo jäänee auki, ei nimittäin näytä kovin reippaasti tulevan valmiiksi (takakappale on, mutta eihän se enää noiin isolle tytölle mahdu). Ellen sitten tee tuluskukkaroa joululahjaksi. Aika näyttää. Pitikö hitto innostua niin kovasti siitä koukkuamisesta?!

Tuli tässä yksi pikatuotantokin valmiiksi, poikasen kaulaliina mallia "Mikkelin pikavuoro". Otetaan mukaan kuvaussession rekvisiitaksi.

Ja tuli tuossa eräänä iltana, kun kiukutti niin vietävästi ettei voinut tehdä mitään, aloitettua macbookin ihonmyötäinen body, virkkaamalla novitan halvennuslangasta. Se ainakin näyttää valmistuvan rivakasti... tai ehkä en lupaa mitään.

(... ja mieskin aina puolivuosittain (viimeksi eilen) muistaa muistuttaa siitä rakastumisen ensi huumassa aikoinaan melkein valmiiksi saamastani villapaidasta (siis hänelle). Kun tuli liian kapeet hihat, pitäis purkaa ja kutoa uusiksi 15 senttiä. Voi näitä elämän keskeneräisiä! Kolme viikkoa intohimoista neulomista ja lähes valmis villapaita - ja kolmessa vuodessa ei saa viimeisteltyä. On se. )

(Kamalaa! tein hienon ufo-esseen ja sitten yhdellä klikkauksella vain *puf* poistin sen! Kamalaa! Tässä tiiviisti:)

Tuli kysymys ufoista, ja näiden keskeneräisten lapsukaisten aiheuttamasta tuskasta neulojalleen (tai siis aloittajalleen). Tässä pari testattua (*) kikkaa, joilla ufotkin vielä iloksi muuttuu:

Ufo-piknik: Jokainen tuo omat ufonsa yhteiseen pöytään. Ihastellaan ja hämmästellään, ja tartutaan vaikka omaan tai sitten ystävän ufoon. Kotiinviemisiksi sitten Fufoa tai vaikka vain kepeämpi kassi, kun joku muu adoptoi omat Ufosi! (pääsivät varmasti hyvään kotiin).

Ufojen vaihto: Ystävänpalvelus, eli vaihda ufoja kaverin kanssa, tai auta vain ystävä yli vaikeimman paikan (kaula-aukko? napit? päättely?). Kiitollinen tehtävä, varmasti tulee gloriaa ja hyvä mieli kaikille. Jostain syystä ystävän ufot on usein paljon houkuttelevampia kuin omat.

Kaapissani lymyää ammoin rakkauden ensi huumassa kolmessa viikossa duunaamani villapaita, jossa on liian kapeat hihat... kiinnostaisko ketään?

Löytyyhän sitä aiheeseen erikoistunut blogikin: http://fufoilu.blogspot.com/
Sinne voi vielä ilmoittautua, pitäisköhän... 1.6. alkaa kamppailu.

* testiryhmänä toimi siskoni urbaani käsityö/viinipiiri, ideat sovellettu heidän kokemuksistaan.

Isoäitini, kuten useimmat isoäidit kaikkialla maailmassa, oli kova tekemään käsitöitä, ja saikin paljon aikaiseksi. Kun hänestä aika jätti joitakin vuosia sitten jo kunnioitettavan ikäisenä, sain perinnöksi pussillisen tilkkuja, päättelemättömiä pitsejä ym. Mikä perintö, isoäidin keskeneräiset käsityöt!! En olekaan sukuni luopio, vaan aito ja perinteitä kunnioittava esiäitieni jälkeläinen. Ottaen huomioon lisäksi äitini ja siskoni runsaan UFO-tuotannon (UFO=UnFinished Object, ihana termi, jonka Ilu vinkkasi), ei tämä omena tosiaankaan ole kauas puusta pudonnut (ja puustapudonneitahan me ollaan kaikki...).

Mummini ehti saada paljon valmiiksikin, lähes 85 elinvuotensa aikana. Neljä lasta, vaikuttava ura, luottamustehtäviä, sitä sun tätä, ruokaa, neuleita ym. Ja nuo keskeneräiset, ihanat tilkut! Mitä siitä, vaikka uusi alku jyrää edellisen ja jotain jää kesken, kun ei se elämäkään koskaan valmiiksi tule.

Tuttua, niin kovin tuttua. Jotenkin pitäisi pystyä arvioimaan vielä aloittamattomia töitä, jotta tietää, minkä langan päähän tarttua.Tein pienen työkalun arviointia ja valintaa helpottamaan (tai ainakin vähentämään vaihtoehtojen määrää).

Ennen valintaa pitää miettiä, mitä kahta asiaa itse arvostaa eniten neuleessa ja neulomisessa. Erjushkan kysymykseen viitaten toinen kriteeri saisi mielellään liittyä motivaatioon ("miten saisin itseni aloittamaan") ja toinen henkilökohtaiseen tyydytykseen (mitä haluan todella). Pelkkään haluamiseen keskittymällä on helppo sortua niihin turhiin houkutuksiin.

Tavoitteena on aloittaa työ, joka sijoittuu korkealle molempien kriteerien mukaan arvioituna. Esimerkkitaulukossa omat ykköskriteerini: tarpeellisuus ja mielihyvä. Mitä tarpeellisempi valmis neule on ja mitä suuremman mielihyvän itse neulominen tuottaa (malli, lanka, neulomisseura ym.), sitä parempi se on aloittaa. Jos joku työ sijoittuu ruudukon oikeaan yläkulmaan, siihen kannattaa tarttua heti, muita voi vielä kypsytellä. Vasemman alakulman voi unohtaa.

Hyvää harjoittelua omien motivaattoreiden tiedostamiselle tämä vielä-aloittamattomien-neuleiden arvottaminen. Jo se että saa puettua sanoiksi omat kriteerinsä (itse tein sen juuri nyt ekan kerran!), auttaa valitsemaan seuraavaa mallia. Ja jos kahdella kriteerillä arvioinnin jälkeen on vielä liikaa vaihtoehtoja oikeassa yläkulmassa, voi arvioinnin tehdä uudestaan uusilla muuttujilla, arviointipareina vaikka taloudellisuus - langan kauneus, tai "lahjan saaja ei tykkää/tykkää" - "Langat löytyy kaupasta/kaapista". 

Nelikentän voi piirtää tai vain kuvitella päähänsä, tai muuten vain funtsia. Vaikein kohta on tuo omien arviointikriteerien täsmentäminen. Kiinnostaisikin kuulla omia valintakriteerejänne: Mikä sai minut tarttumaan juuri tähän neuleeseen?